Kyyroksen sotaretki

Ksenofon - Kyyroksen sotaretki

Seuraava mainittava saalis kirjaston sokkeloista oli Ksenofonin Kyyroksen sotaretki. Kirja on kirjoitettu alunperin joskus 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Tiivistetysti kirja kertoo Kyyros nuoremman sotajoukon retkestä, jonka tarkoitus oli suistaa silloinen Persian kuningas vallasta. Homma ei mennyt ihan jiiriin. Taistelussa kuninkaan joukkoja vastaan Kyyros kuoli, vaikka varsinaisesti Kyyroksen kreikkalaiset palkkasotilaat taistelun voittivat. Tästä seurasi se, että jäljelle jääneen joukon piti aloittaa perääntyminen vihamielisten maiden läpi, jotta taas joskus kotinsa näkisivät. Tämä matka onkin kirjan pääasiallinen sisältö.

Kirjoittaja Ksenofon oli ennen kaikkea sotilas, ja sotilaallisuus näkyy ilmaisun täsmällisyydessä. Tämä on hyvin ymmärrettävää, kerrotaanhan teoksessa senaikaisen sotilaan työstä. Ensi alkuun tarina oli hieman kankeaa luettavaa, mutta tapahtumien päästessä vauhtiin tyyli toimii.

Muuta kiintoisaa Ksenofonissa on myös muun muassa se, että hän oli Sokrateen oppilas, samaa sakkia siis esimerkiksi Platonin kanssa. Välillä teosta lukiessa tuntuukin, että ollaan jossain Valtion moraalista käytöstä perustelevassa esimerkissä. Kirjassa Ksenofon tuntuu selviytyvän monesta kiperästä tilanteesta keskinäisesti oikeudenmukaisen toimintansa, moraalinsa ja puhekykynsä ansiosta. Ehkä Sokrateen opit ovat auttaneet.

Tarinassa on oikeastaan kaikenlaista hykerryttävää. Omilleen jäänyt sotajoukko toimii usein täysin demokraattisesti sotilaiden kesken, ja joskus ateenalaisten ja spartalaisten väliset poliittiset eriävyydet pulpahtavat suunsoittona pintaan. Oikeudenmukaisuuteen vetoamisen lisäksi toinen yksimielisyyteen johtava tapa perustella toimintaa tuntuu olevan uhrimenoilla selvitetty jumalten tahto. Eri osapuolten kähminnän määrä on niin hillitön, etten ainakaan itse pystynyt sitä yleensä edes kunnolla seuraamaan.

Oli siis erittäin historiallista ja viihdyttävää luettavaa.

Suurkulkurin suuret seikkailut

William Henry Davies - Suurkulkurin omaelämäkerta

Seuraava käteen ja lukuun sattunut opus oli William Henry Daviesin Suurkulkurin omaelämäkerta. Jo aiemminkin kertomuksia kulkureiden ja pummien maailmasta lukeneena osasin aavistella tämänkin tarjoavan vallan mainiota hupia. Esimerkiksi teos nimeltään Down and Out in Paris and London (en muista varmuudella suomennettua nimeä) herran nimeltä George Orwell kirjoittamana oli vallan loistava. Orwell nimenä tosin tunnistettaneen joidenkin muiden teostensa suosion perusteella. Kyseisestäkin kirjasta olisi mainiota varmaan blogauttaa, mutta en muista siitä enää paljoakaan.

Siinä määrin Davies oli Orwellia aidompi kulkuri, että hän vaikutti ajautuvansa kulkuriksi pelkän mielenlaatunsa ja taloudellisesti ottaen vaatimattomampien juuriensa takia. Orwell taasen vaikutti enemmänkin ruvenneen kulkuriksi jonkinlaisen rappioromantiikan, köyhien puolella myötäelämisen ja kirjallisten aiheiden löytämisen takia. Davies oli Orwellia aiemmin liikkeellä 1890-luvulla. Orwell seikkaili kulkurina joskus 1920- ja 1930-luvuilla. Orwell ilmeisesti tunsi Davieksen teoksen, ja Davies myöhemmin arvosteli kriitikkona Orwellin seikkailutarinat, kertoen pitävänsä niistä (http://www.bl.uk/collection-items/w-h-davies-confessions-of-a-down-and-out-from-the-new-statesman-and-nation). Kovia olivat kulkemaan brittikirjailijat noin sata vuotta sitten.

Suurkulkurin omaelämäkerran tarina on varsin kiintoisa jo draaman kaarena. Tosin, kun kerran kyseessä on tunnetun kirjailijan teos, joka alkaa kirjailijan uran ollessa nollapisteessä, ei liene yllätys, että tarinalla on kirjailijan kannalta voitokas loppu. Kyseessä on kuitenkin joka tapauksessa kiintoisa “vaikeuksista voittoon” -tarina. Ihan tyhjällä pohjalla Davies ei kuitenkaan ole elänyt, vaikka kulkurina liikkuikin, vaan hän oli perinyt pienehkön omaisuuden, jota hänelle pikkuhiljaa maksettiin. Perinnön ansiosta hän vaikuttikin sitten onnistuvan kirjailijan uran aloittamisessa.

Teoksen taustojen ja Orwelliin vertailun ollessa kiintoisaa vielä mielenkiintoisempaa on kirjasta löytyvä ammattikerjäläisen elämän ja mentaliteetin kuvaus. 1900-luvun alun tienoot lienivät kultakautta kiertäville kulkureille. Kirjan tarinoista käy ilmi, kuinka nämä kulkijat elättivät itseänsä niin satunnaistöillä, kerjäämisellä kuin mahdollisesti muillakin metkuilla. Pelkästään kerjäämiseen erikoistuneilla oli ilmeisesti tiukka ammattiylpeys. Rehellistä työtä tekeviä pidettiin tyhminä, koska kaiken elämiseen tarvittavan sai kerjäämälläkin. Työn välttelyn ammattiylpeys tuntuu jotenkin riemukkaan ironiselta käsitteeltä. Jotain yhteistä ihmisiltä aina löytyy.

Jos hobo-elämä kiinnostaa (siis kirjallisessa muodossa), tässä on mainiota luettavaa.

Sotilaiden sosiaalipsykologiaa

Sönke Neitzel, Harald Welzer - Sotilaat - Taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta

Kirjaston palautettujen hylly on vanhanmallista sisällön jakamista sosiaalisessa mediassa. Siellä muiden silmissä kiintoisat teokset nousevat silmille kirjaston isommasta valikoimasta. Jokaista hyllyn asukkia joku on peukuttanut ainakin siinä määrin, että on nähnyt vaivaa joskus sen lainatakseen. Ei ollut ensimmäinen, eikä varmaan viimeinenkään kerta, kun taas sattui käsiin kiinnostava teos sieltä tuossa joku hetki sitten. Kyseessä oli Sönke Neitzelin ja Harald Welzerin kirja “Sotilaat - Taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta”.

Kirjan kannessa on kuva muutamista hymyilevistä armeijan uniformuun pukeutuneista velikullista, mutta jo takakannen lukaiseminen paljastaa kirjan sisällön synkemmän olemuksen. Sisältö on pitkälti kuolemaa ja julmuutta. Kirjassa analysoidaan toisen maailmansodan aikaisia saksalaisten sotavankien salakuunneltuja keskusteluja pääasiassa sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. 

Tarkemmin ottaen, kirjassa analysoidaan pääasiassa keskusteluja tappamisesta ja kuolemisesta. Myöskään sodan ajan seksuaalista julmuutta ei unohdeta. Muutakin sotilaiden sielunelämää käydään toki myös läpi. Mukaan on myös otettu muutaman tuoreemman sodan tapauksia vertailuksi osoittamaan, että toisen maailmansodan saksalaiset eivät ehkä olleetkaan niin erilaisia asian suhteen ajatusmaailmaltaan.

Olin ajatellut taas vältellä sotahistoriasta kertovia teoksia pidemmän aikaa, mutta tämä kirja käteen sattuessaan vangitsi jotenkin mielenkiintoni, kenties erilaisuudellaan muihin kirjoihin verrattuna mitä olen lukenut.

Oltuaan varmaankin ensimmäinen tällaisen aihepiirin kirja, jonka luin, onnistui se herättämään paljon ajatuksia. Se lisäsi tietouttani Saksan itärintaman juutalaisvastaisista toimista, jotka olivat keskitysleiritoimintaan verrattavia hirveyksiä. Lisäksi se valotti niitä suorittaneiden sotilaiden ajatusmaailmaa, ja kirjassa pyrittiin myös selittämään koko tapahtumaketjua. Mielestäni siinä jopa onnistuttiin varsin uskottavasti. Kiteytettynä voisi ehkä sanoa esitetyn selityksen olleen, että yleinen moraalin katoaminen sodassa taistelujen myötä rapauttaa myös moraalin taistelujen ulkopuolella. Yksinkertaista, eli ehkä siis totta. Jopa mahdollista ratkaisuakin tällaisen estämiseksi mietittiin jossain välissä. Kaikki sotarikokset pitäisi saada tuomituksi. Ehkä tässäkin on perää.

Loppujen lopuksi kirja ei kuitenkaan onnistunut olemaan äärettömän synkkä. Kirjoittajat toteavat, että salakuunnelluista keskusteluista käy ilmi, että sotilaat tappavat pääasiassa sen takia, koska sotilaan rooli on heille työ, ja tappaminen kuuluu sotilaan työhön. Monet sodan julmuudet olivat sotilaille siis vain osa työtä. Kaikkea tämä ei kuitenkaan selitä. Ehkäpä voisi sanoa, että sota tarjoaa puitteet sille pahuudelle, mitä ihmisistä voi löytyä, ottaa suorimman muotonsa.

Kaiken kaikkiaan, teos oli varsin ajatuksia herättävä. Kiitos taas, palautettujen hylly!