Älykkäitä elukoita

Jussi Viitala - Älykäs eläin

Seuraavana luettavaksi ja kommentoitavaksi päätyi Jussi Viitalan Älykäs eläin. Kirjoittaja on työskennellyt yliopistolla dosenttina bio- ja ympäristötieteissä, joten sisällöltä osasi odottaa vahvasti faktoihin pohjautuvaa veistelyä. 

Muiden elollisten älykkyys on itseäni kovasti kiinnostava aihe. Tällainen teos kaappasikin siis mielenkiintoni helpommin kuin helposti. Kirjassa käsitellään pelkästään eläinten älykkyyttä, vaikka kasveistakin on kiintoisia juttuja kirjoitettu aiheen tiimoilta. En tosin enää muista nimeltä sitä yhtä kirjaa, jossa oli käsitelty kasvienkin älykkyyttä ihan tieteelliseltä kantilta.

Päällimmäiseksi kaikista esitetyistä asioista kirjasta jäi mieleen varmaankin se, että ihmisaivot eivät ilmeisesti ole muutamiin muihin lajeihin verrattuna tieteellisen nykykäsityksen mukaan mitenkään hirveän erityislaatuiset. Monilla valailla, delfiineillä ja norsuilla on fyysisten tilastojen kannalta varsin varteenotettavat aivot myöskin. Tästä voisi koittaa päätellä logiikalla, että ehkä pelkkä aivojen kapasiteetti ei ole se, mikä on saanut ihmisen tekemään suuria taiteellisia, tieteellisiä ja teknisiä saavutuksia. 

Kirjassa esitetään, että ihmisten avut hyvien aivojen lisäksi ovat näppärät kädet ja suurten populaatioiden mahdollistama ajan myötä kertynyt kulttuurillinen kehitys. Näitä etuja ei ole esimerkiksi valailla. Suurina otuksina valailla lie vaikeuksia saavuttaa miljoonapopulaatioita. Delfiinit ovat pienempiä, mutta niiltäkin puuttuu peukalot, ja jostain syystä niitäkään ei taida olla niin hirveästi. Itse ainakin voin uskoa, että valaiden aivot saattavat olla rakenteellisesti ottaen paremmat kuin ihmisten.

Eläinten älykkyys vaikuttaa olevan monille haastava aihe. Etenkin, jos esitetään, että eläimet voisivat olla jopa älykkäämpiä mitä ihmiset. Tai jos esitetään, että kasvitkin ovat älykkäitä. Pelkkä ihmistenkin älykkyys on tietty jo haastava aihe käsitellä. Mitä älykkyys edes on? Yleensä aihetta käsitellään ilman yhteistä selkeää käsitystä edes älyn määritelmästä. Ota siinä sitten selvää.

Rikos ja rangaistus

Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus

Dostojevskin Rikos ja rangaistus päätyi käsiin hieman epätavallisemmin. Hilpaisin divariin erään joutokirjan kanssa, ja kerroin kaupanpitäjälle että heitän kirjan roskiin jos ei kelpaa. Näinkin ammattimaisella tinkaamisella divaristi kehoitti ottamaan jotain vaihdossa. Noin kolmen ja puolen sekunnin etsinnän jälkeen käteen tarttui tuo Dostojevskin teos, josta totesin vielä ääneen että tämähän on englanniksi. “Siinähän sitä lukiessa oppii”, totesi kauppias. Arvostan tällaista pelotonta asennetta oppimista kohtaan, ja kiitin vaihtokaupasta ulos kiirehtiessäni.

Olen aina pitänyt itseäni hyvänä englannissa, ja niin myös monesti muutkin. Rikoksen ja rangaistuksen englanninkielinen käännös oli tosin haasteellisinta mitä olen pitkään aikaan lukenut. Pisteet venäläisille, jos he ovat oikeasti niin intellektuellia kansaa, kuin mitä tuosta teoksesta sai kuvan. Luulen tosin, että vodkalla on jo nollattu liika huipputaso, jos sellaista on joskus ollut.

Kirjan itse tarinaa lie analysoitu jo galaktiseen tappiin asti näinä ajanlaskun aikoinamme, joten en tuhlaa energiaani nyt sellaiseen. Monelle Dostojevski edustaa jotain tiiliskiviromaanin perusolemusta. En kirjan painosta tiedä, mutta tiheydeltään ainakin tuntuu kuvaavalta. Tai oikeastaan tiilet ovat aika ilmavia verrattuna Dostojevskin kirjoitukseen.

Olin lukenut yhden Dostojevskin jo aiemminkin, joten osasin olla tosin varautunut. Itselleni Dostojevskin teksti tuntuu vaihtelevalta. Pitkäpiimäisyyden keskeltä, väliltä ja laidoilta löytyy äärimmäisen kiehtovia ilmaisun jalokiviä ja tunnelmakohtia. Välillä kirjoitus myös uppoaa kuin paraskin viihde. Ehkä se on tämän kirjailijan hienouksia, dynamiikka nimittäin.