Utopiaa

Thomas More - Utopia

1500-luvulla kirjoitettiin ainakin muutama mielenkiintoinen teos. Thomas Moren Utopia on yksi niistä. Teos avaa näkökulmia aikansa ajatteluun, tai ainakin siis Thomas Moren silloiseen ajatteluun. Kirja tarttui matkaan Lontoon reissulla yhden punnan hintaan ostettuna. Pidän tuota puntaa harvinaisen hyvin onnistuneena sijoituksena.

Kirjasta saa väreitä, että se olisi kirjoitettu Platonin Valtion inspiroimana. Utopiassa kuvataan kuvitteellista valtiota samalla filosofisia ja yhteiskunnallisia ajatuksia ilmaisten. Valtioon verrattuna Utopiassa on kuitenkin mielestäni selvä ero. Valtiossa kuvitteellista valtiota käytetään vertauksenomaisesti ilmaisemaan hyvän elämän filosofiaa ja utopistinen valtio kuvataan kuin sivuseikkana, kun taas Utopiassa keskitytään suoraan yhteiskuntapornoon filosofisilla ajatuksilla maustettuna. 

Kaikkiaan kirja oli erityisen mielenkiintoinen. Esimerkiksi kapitalismin ja kommunismin vertailu 1500-luvulla kirjoitetussa tekstissä sai hämmentymään, mitä kaikkea silloin ajateltiinkaan. Kuvittelin, että kumpaakaan käsitettä ei vielä edes tunnettu noihin aikoihin. Kaikkea sitä.

Tahatonta historiallista ironiaa ja itsetutkiskelua

Michel de Montaigne - Esseitä

Siinä on jotain ironiaa, kun Michel de Montaigne kirjoittaa vähät välittävänsä maineesta ja kunniasta, ja noin 450 vuotta myöhemmin luen tuon kyseisen herran kuuluisuuden takia.

Kyseessä oli tällä kertaa esseekokoelma, jossa kirjoittaja harrastaa jonkinlaista itsetutkiskelun ja antiikin sitaattien potpurria. Esseistä välittyy kuva hahmosta, johon osin samaistuu, osin tuntee etäisyyttä. Ehkäpä siis kuin melkein kuka hyvänsä ihminen. Ranskalainen 1500-luvun aatelismies tosin tuntuu päällisin puolin aika etäiseltä hahmolta.

Ohimennen kuvatussa 1500-luvun Ranskan menossa huomaa myös kaikenlaisia yhtäläisyyksiä nykyaikaan. Kirjoittajan mielestä oman aikansa ihmiset ovat turhanpäiväisen pinnallisia ja keskittyvät vaan turhanpäiväiseen häsläämiseen, ja yhteiskunta on muutenkin turmion partaalla. Samaa voivottelua löytynee varmaan miltei kaikilta aikakausilta. Ennen oli tietysti kaikki paremmin. Tässä yhteydessä "ennen" lie antiikin aikaa.

Esseissä tuntui tulevan jatkuvasti vastaan "tämä täytyy muistaa myöhemmin" -tyylisiä tekstinpätkiä. Täytyy ehkä jopa ostaa hyllyyn, sillä tämä nide oli taas lainaamon kirjakatakombeista dyykattuja jalokiviä.

Ruhtinaille

Niccolo Macchiavelli - Ruhtinas

Moni tuntee varmaankin Macchiavellin nimeltä. Tähän herraan viitataan usein julman poliittisen pelin yhteyksissä. Pitipä siis lukemani, mistä Niccolon maine johtuu.

Ruhtinas on kirjoitettu siihen sävyyn, kuin se olisi osoitettu aikansa vallanpitäjille. Ehkä se on heille suunnattukin, vaikka jotkut myöhemmät lukijat ovat sitä pitäneet jopa satiirina. Omaan henkiseen korvaani sisältö kuulosti käytännönläheisiltä vinkeiltä rautakouraiselle renessanssin ajan hallitsijalle. Kirjassa esitettyjen keinojen ollessa välillä mitä ne ovat tosin toivoo, että kyseessä olisi satiiri.

Kirja oli tekstinäkin ihan mukavaa luettavaa, eikä edes hirmu pitkä. 1500-luvun kirjallisuus ei välttämättä ole kuuminta uutta, mutta jos se ei haittaa, niin tämä voi olla ihan mielenkiintoinen.

Kotimaista kauhua

Useita eri kirjoittajia - Viiltokuvia

Viiltokuvia on antologia kotimaisia kauhunovelleja 1990-luvun alusta. Kotimaista kauhua kohtaan heräsi jonkinlainen kiinnostus, ja senpä takia tätä päädyin lukemaan. Genrenähän kauhu taitaa suomalaisessa kirjallisuudessa olla aika marginaalia. Ehkä se on sitä muuallakin, tiedä sitä.

Itse novellit olivat vaihtelevia. Suurin yhteinen tekijä niillä tuntui olevan se, etteivät ne oikein tuntuneet olevan kauhua, tai sitten toimivat muuten vaan huonosti kauhuna. Paljon puistattavampaa tekstiä olen lukenut jo muistakin genreistä, ja oma "idolini" kauhussa H.P. Lovecraft ainakin kirjoitti pikkaisen paremmin. 

Kauhistuttavinta tässä kirjassa oli joidenkin novellien yleinen toimivuus lukukokemuksena ja se huoli, mikä nousi joidenkin kirjoittajien mielenterveydestä. Taitava kirjailijahan osaa transpoloida omat mielenterveysongelmansa laadukkaaksi tekstiksi. Monia näistä novelleista lukiessa ei tullut mieleen, että näin olisi käynyt. 

En suosittele, muuten kuin ehkä jonkinlaisena vaihtoehtoisena lukukokemuksena.

Nationalismista

George Orwell - Notes on Nationalism

Käteen sattui seuraavaksi pääasiassa muusta tuotannostaan tunnetun George Orwellin essee nationalismista, joka oli kirjoitettu maailmansodan vielä jyllätessä vuotena 1945. Kyseisenä aikana lie ollut itse kenenkin helppo huolestua nationalismista. Teoksessa Orwell tosin määrittelee nationalismin ilman sidosta kansan- tai valtionpalvontaan, joka onkin ihan kiintoisa tapa käsitellä aihetta. Nationalismiksi nähdään kaikenlainen sokea ideologian palvonta, oli se sitten oikealta, vasemmalta tai jostain muualta. Esimerkkinä tämmöisestä ideologiasta esimerkiksi kommunismi.

Kiintoisaa esseessä on myös aikansa antisemitismin kuvaus. Natsien toimet mannermaalla olivat saaneet aikaan juutalaisten pakolaisaallon, ja näillä tapahtumilla oli ollut ilmeinen vaikutus ihmisten mielipiteisiin Englannissakin. Monen kerrotaan aloittaneen mielipiteensä kertominen tyyliin "En ole antisemitisti, mutta...". Jotain tuttua lähivuosilta nyky-Euroopan pakolaiskeskusteluista? Juutalaisten tapauksessa aiheessa oli kyllä selkeitä eroja nykytilanteeseen verrattuna, mutta yllättävän paljon vaikuttaisi olleen samaakin.

Kyseessä oli varsin kiintoisa ja jopa jossain määrin ajankohtainen teos.

Filosofiaa Rooman valtakunnasta

Cicero - Keskusteluja Tusculumissa

Sain jostain idean lainata Ciceron Keskusteluja Tusculumissa, mutten enää muista mikä tuo idea oli tai mistä se tuli. Cicero oli Rooman ajan poliitikko, lakimies, filosofi ja ties mikä yleinen fiksujen juttujen kirjoittaja ja puhuja. Lisätietoja löytynee internetistä!

Tusculumin keskusteluissa Cicero tulee esitelleeksi kattavaa oppineisuuttansa. Teksti tuntuu jonkinlaiselta antiikin ajan filosofian ja kulttuurin potpurrilta. Tässä all stars -ottelussa on kentällä vähän väliä Homerosta, Epikurosta, stoalaisia, peripateetikkoja, Sokratesta, Aristotelestä, Platonia, Zenonia, Rooman poliittisia hahmoja ja vaikka ketä. Isoa osaa en edes tunnistanut.

Cicero oli epäilemättä suuri kirjoittaja, mutten ihan samanlaista punaista lankaa saanut kiinni kirjasta, mitä esimerkiksi Platonin kirjoittelemissa Sokrateen filosofoinneissa. Jatkuvilla viittauksilla muihin kirjoituksiin nämä Ciceron keskustelut muistuttavat aika lailla modernia akateemista tekstiä, ja ehkäpä sekavuus aiheutuukin tästä. Yhden näkemyksen sijaan kirjan keskusteluissa ratsastetaan useamman kilpailevan näkemyksen kanssa, niitä keskenään vertaillen ja jonkinlaista yleistä totuutta hakien.

Kirjan alkumetreiltä löytyy seuraavanlainen helmi:

"Mutta jos joku pukee kirjalliseen muotoon ajatuksiaan kykenemättä sommittelemaan ja esittämään niitä selkeästi sekä valloittamaan lukijansa, se on vapaa-ajan ja kirjoitustaidon tolkutonta haaskausta."

Vaikka kirja olikin välillä hieman vaikeaa luettavaa eri filosofien erilaisista näkemyksistä toisiin hyppiessään, onnistui Cicero valloittamaan minut jo pelkästään tuolla toteamuksellansa.

Afrikasta

Karen Blixen - Eurooppalaisena Afrikassa

Afrikka, tuo manner alla julman auringon 

Tällä kertaa kirjan aiheena on. 

Miltei täysin satunnaisesti lukuun valikoitu tällä kertaa Karen Blixenin tarinoita ajastaan kahvifarmin pyörittäjänä Keniassa. Ensimmäiseksi sen luettuani ajattelin, että tästä ei voi juuri muuta blogata kuin että upea kirja, mutta pinnistämpä ja naputtelen edes joitain huomioita.

Kirja on melko sekalainen kokoelma tarinoita, joista saa vinhaa kuvaa brittiläisestä siirtomaavalta-ajasta Keniassa. Erityisesti alkuasukkaiden ja siirtomaaherrojen välisen suhteen pohtiminen ja kuvaaminen jäi mieleen.

Blixenillä oli kahvitilallaan kikuju-alkuasukkaita työntekijöinä ja asukkaina, kuin jonkinlaisia torppareita, joita squattereiksi nimitettiin. Kirjan muun mielenkiintoisen sisällön lisäksi kikujuiden kulttuurin, elämän ja mielenlaadun kuvaaminen on hyvinkin mielenkiintoisen mielenkiintoista. Yhtenevien piirteiden havaitseminen tuntemani nykykulttuurin edustajien kanssa jotenkin taas vahvistaa ymmärrystäni ihmisluonteesta.

Jokaisen kirjan lukeminen lie elämys, mutta erityisesti tästä kirjasta tekee mieli sanoa, että se oli elämys. 

Historian kaikuja lähi-idästä

Saadi - Ruusutarha

Oman kulttuurisen kuplan ulkopuolelle on hyvä välillä matkailla. Tällainen ajatus jäi mieleen Saadin Ruusutarhan lukemisesta. Saadi oli 1200-lukulainen persialainen kirjailija ja runoilija, ja Ruusutarha ilmeisesti hänen tunnetuimpia teoksiaan. Kerrotaanpa Barack Obamankin siteeranneen häntä presidenttinä Iranissa esiintyessään.

Ruusutarha on kokoelma lyhyehköjä runoilla maustettuja anekdootteja useammasta elämän aiheesta. Uskonnon merkitys on niissä keskeinen, kuten ilmeisesti nykyäänkin islamilaisessa maailmassa, mutta moni asia kyllä sisällössä yllätti, esimerkiksi vahvat antiikin Kreikan filosofiset vaikutteet. Dervissien elämän romantisointi ja aikansa näkemykset rakkaudesta jäivät myös mieleen. Näkökulma aiheisiin oli hyvin miehinen, mikä ei kirjailijan ollessa mies sinänsä yllätä, mutta saa pohtimaan, että mitähän sen ajan naiset olisivat kertoneet. Sukupuolten välinen kuilu lie varsin ajaton ilmiö.

Tämä kuplan ulkopuolinen seikkailu sai ehkäpä kiinnostavimmillaan pohtimaan sitä, että mitä kaikkea omat ajatukset Ruusutarhan sisällöstä kertovat meidän kulttuurin näkemyksistä heidän kulttuurista. Tämä taas johtaa väistämättä pohtimaan sitä, että minkähänlaiset näkemykset heidän kulttuurillaan on meidän kulttuuristamme. Moni asia näissä saattaa olla hyvinkin pielessä.

Propagandaa ja politiikkaa pokkarimuodossa

Olli-Pekka Vainio ja Katleena Kortesuo - Diktaattorin käsikirja

Diktaattorin käsikirja, en pystynyt ohittamaan moista teosta ottamatta matkaan ja lukematta. Sisäistä wannabe-maailmanvaltiasta on välillä ruokittava, eikö vaan? Kirjan kohderyhmä tosin vaikutti hieman epäselvältä, ja vaikuttaa epäselvältä edelleen sen luettuani. Teoksessa kerrotaan siis ohjeita siihen, kuinka perustaa kansanliike jonka avulla voisi nousta valtaan, ja pysyäkin vielä siellä. Sisältö on siis kaikenlaisia vinkkejä poliittiseen ääritoimintaan ja yleisen mielipiteen manipulointiin. Kukapa tietty ei tarvitsisi moisia vinkkejä.

Teksti oli sujuvaa luettavaa, mutta näennäisen puolueettomuuden taustalta oli kuitenkin pilkottavinaan kirjoittajien omat poliittiset näkemykset. Tyyli oli myös aikamoista besserwisseröintiä, mikä lienee tosin hyvin tietoinen valinta. Itse pitäisin aiheen käsittelyä nöyremmällä asenteella kiinnostavampana, mutta kaupallisuuden alttari varmaankin houkuttelee räväkkyyteen, tässäkin asiassa.

Kirja on täynnä hyvää asiaa, ja olisi todellakin hienoa, jos mahdollisimman moni sivistäisi itseänsä moisilla aiheilla. Lukeminen sai pohtimaan propagandan ja politiikan välistä häilyvää rajaa, ja varsinkin nykypäivänä nämä kysymykset ovat vahvasti esillä. Teoksen näkökulmia onkin kutkuttava peilata sittemmin pinnalle nousseisiin ilmiöihin.

Omituisena sivuvaikutuksena kirjan lukeminen herätti jonkinlaisen hetkellisen kiinnostuksen perustaa puolue. Ehkäpä kirjan näkökulma puoluetoiminnasta älyllisenä haasteena ihmisten jymäyttämiseksi herätti luontaisen ongelmanratkaisijani. En usko vieväni tätä asiaa ajatustasoa pidemmälle, tosin. Omituisia ajatuksia herättänyttä kirjaa voi pitää kuitenkin yleensä onnistuneena lukukokemuksena.

Ei oikein ihminenkään

Joseph Brodsky - Ei oikein ihminenkään

Sattuma päätti luetuttaa itselläni tällä kertaa Joseph Brodskyn Neuvostoliiton muistikuvilla väritettyjä esseitä. Herralle on myönnetty kirjallisuuden Nobel-palkinto, eikä suotta. Arvostin ainakin itse kirjailijan siveltimenjälkeä.

Muistikuvissa Neuvostoliitosta oli kaikenlaista mielenkiintoista, lähinnä tosin negatiivisella tavalla. Kirjoittajan itse ollessa juutalainen hän esimerkiksi joutui kohtaamaan paljon syrjintää etnisyytensä takia. Näin siis toisen maailmansodan jälkeisessä natsit kaataneessa maassa. Lisäksi toveruuden ihmemaa vaikutti lähinnä byrokraattiselta poliisivaltiolta, jossa yksilö oli vaiennettu, ja kaikilla paitsi ehkä puoluekorruption osanottajilla oli kurjaa. Näillä erikseen mainituillakin todennäköisesti, mutta koittivatpahan ainakin ottaa asianlaidoista hyötyä irti. Kuvatut olot saavat arvostamaan Suomen säilyttämää vapauttansa.

Kulttuurin arvostuksen väitetään kuitenkin kukkineen neuvostoaikana. Sainkin kirjasta irti ehkäpä myös seuraavan teoksen, minkä haen kirjastosta. Muutenkin, vallan hieno teos.