tiistai 4. kesäkuuta 2019

Valkeat kesäyöt

Fjodor Dostojevski - Valkeat yöt

Olenpa saattanut unohtaa kirjoittaa joistain lukemistani kirjoista tänne. Enpä edes muista, mitä viimeksi olen lukenut ja milloin. Korjaan nyt kuitenkin tämän virheen, ja kirjaan tuoreet tunnelmakuvat juuri lukemastani Dostojevskin "Valkeat yöt" -novellista.

Jotkut sanovat venäläisen klassisen kirjallisuuden kertovan aina rakkaudesta. Tämä novelli sen ainakin varmasti tekee, mutta muuten en ole asiasta täysin varma. Novellissa kerrotaan käännerikas tarina noin neljän vuorokauden rakkaustarinasta näyttämönään Pietarin Nevan rannat. Maisema oli kirjallisessa mielessä tuttu itselleni myös eräästä Dostojevskin ehkä hieman paremmin tunnetusta rikosta ja rangaistusta käsittelevästä romaanista.

Unet ja unelmat tuntuu olevan yksi novellin teemoista. Unethan ovat kuin unelmia, jotka eivät koskaan toteudu. Englannissahan sanaa "dream" käytetään kummastakin, niin unista kuin unelmista, mutta suomeksi erottelemme nämä toisistaan. Usein unia koitetaan tulkita sisällön perusteella. Ehkäpä niistä voisi oppia jotain myös toteutumattomien unelmien suhteen.