Filosofiaa Rooman valtakunnasta

Cicero - Keskusteluja Tusculumissa

Sain jostain idean lainata Ciceron Keskusteluja Tusculumissa, mutten enää muista mikä tuo idea oli tai mistä se tuli. Cicero oli Rooman ajan poliitikko, lakimies, filosofi ja ties mikä yleinen fiksujen juttujen kirjoittaja ja puhuja. Lisätietoja löytynee internetistä!

Tusculumin keskusteluissa Cicero tulee esitelleeksi kattavaa oppineisuuttansa. Teksti tuntuu jonkinlaiselta antiikin ajan filosofian ja kulttuurin potpurrilta. Tässä all stars -ottelussa on kentällä vähän väliä Homerosta, Epikurosta, stoalaisia, peripateetikkoja, Sokratesta, Aristotelestä, Platonia, Zenonia, Rooman poliittisia hahmoja ja vaikka ketä. Isoa osaa en edes tunnistanut.

Cicero oli epäilemättä suuri kirjoittaja, mutten ihan samanlaista punaista lankaa saanut kiinni kirjasta, mitä esimerkiksi Platonin kirjoittelemissa Sokrateen filosofoinneissa. Jatkuvilla viittauksilla muihin kirjoituksiin nämä Ciceron keskustelut muistuttavat aika lailla modernia akateemista tekstiä, ja ehkäpä sekavuus aiheutuukin tästä. Yhden näkemyksen sijaan kirjan keskusteluissa ratsastetaan useamman kilpailevan näkemyksen kanssa, niitä keskenään vertaillen ja jonkinlaista yleistä totuutta hakien.

Kirjan alkumetreiltä löytyy seuraavanlainen helmi:

"Mutta jos joku pukee kirjalliseen muotoon ajatuksiaan kykenemättä sommittelemaan ja esittämään niitä selkeästi sekä valloittamaan lukijansa, se on vapaa-ajan ja kirjoitustaidon tolkutonta haaskausta."

Vaikka kirja olikin välillä hieman vaikeaa luettavaa eri filosofien erilaisista näkemyksistä toisiin hyppiessään, onnistui Cicero valloittamaan minut jo pelkästään tuolla toteamuksellansa.

Afrikasta

Karen Blixen - Eurooppalaisena Afrikassa

Afrikka, tuo manner alla julman auringon 

Tällä kertaa kirjan aiheena on. 

Miltei täysin satunnaisesti lukuun valikoitu tällä kertaa Karen Blixenin tarinoita ajastaan kahvifarmin pyörittäjänä Keniassa. Ensimmäiseksi sen luettuani ajattelin, että tästä ei voi juuri muuta blogata kuin että upea kirja, mutta pinnistämpä ja naputtelen edes joitain huomioita.

Kirja on melko sekalainen kokoelma tarinoita, joista saa vinhaa kuvaa brittiläisestä siirtomaavalta-ajasta Keniassa. Erityisesti alkuasukkaiden ja siirtomaaherrojen välisen suhteen pohtiminen ja kuvaaminen jäi mieleen.

Blixenillä oli kahvitilallaan kikuju-alkuasukkaita työntekijöinä ja asukkaina, kuin jonkinlaisia torppareita, joita squattereiksi nimitettiin. Kirjan muun mielenkiintoisen sisällön lisäksi kikujuiden kulttuurin, elämän ja mielenlaadun kuvaaminen on hyvinkin mielenkiintoisen mielenkiintoista. Yhtenevien piirteiden havaitseminen tuntemani nykykulttuurin edustajien kanssa jotenkin taas vahvistaa ymmärrystäni ihmisluonteesta.

Jokaisen kirjan lukeminen lie elämys, mutta erityisesti tästä kirjasta tekee mieli sanoa, että se oli elämys. 

Historian kaikuja lähi-idästä

Saadi - Ruusutarha

Oman kulttuurisen kuplan ulkopuolelle on hyvä välillä matkailla. Tällainen ajatus jäi mieleen Saadin Ruusutarhan lukemisesta. Saadi oli 1200-lukulainen persialainen kirjailija ja runoilija, ja Ruusutarha ilmeisesti hänen tunnetuimpia teoksiaan. Kerrotaanpa Barack Obamankin siteeranneen häntä presidenttinä Iranissa esiintyessään.

Ruusutarha on kokoelma lyhyehköjä runoilla maustettuja anekdootteja useammasta elämän aiheesta. Uskonnon merkitys on niissä keskeinen, kuten ilmeisesti nykyäänkin islamilaisessa maailmassa, mutta moni asia kyllä sisällössä yllätti, esimerkiksi vahvat antiikin Kreikan filosofiset vaikutteet. Dervissien elämän romantisointi ja aikansa näkemykset rakkaudesta jäivät myös mieleen. Näkökulma aiheisiin oli hyvin miehinen, mikä ei kirjailijan ollessa mies sinänsä yllätä, mutta saa pohtimaan, että mitähän sen ajan naiset olisivat kertoneet. Sukupuolten välinen kuilu lie varsin ajaton ilmiö.

Tämä kuplan ulkopuolinen seikkailu sai ehkäpä kiinnostavimmillaan pohtimaan sitä, että mitä kaikkea omat ajatukset Ruusutarhan sisällöstä kertovat meidän kulttuurin näkemyksistä heidän kulttuurista. Tämä taas johtaa väistämättä pohtimaan sitä, että minkähänlaiset näkemykset heidän kulttuurillaan on meidän kulttuuristamme. Moni asia näissä saattaa olla hyvinkin pielessä.

Propagandaa ja politiikkaa pokkarimuodossa

Olli-Pekka Vainio ja Katleena Kortesuo - Diktaattorin käsikirja

Diktaattorin käsikirja, en pystynyt ohittamaan moista teosta ottamatta matkaan ja lukematta. Sisäistä wannabe-maailmanvaltiasta on välillä ruokittava, eikö vaan? Kirjan kohderyhmä tosin vaikutti hieman epäselvältä, ja vaikuttaa epäselvältä edelleen sen luettuani. Teoksessa kerrotaan siis ohjeita siihen, kuinka perustaa kansanliike jonka avulla voisi nousta valtaan, ja pysyäkin vielä siellä. Sisältö on siis kaikenlaisia vinkkejä poliittiseen ääritoimintaan ja yleisen mielipiteen manipulointiin. Kukapa tietty ei tarvitsisi moisia vinkkejä.

Teksti oli sujuvaa luettavaa, mutta näennäisen puolueettomuuden taustalta oli kuitenkin pilkottavinaan kirjoittajien omat poliittiset näkemykset. Tyyli oli myös aikamoista besserwisseröintiä, mikä lienee tosin hyvin tietoinen valinta. Itse pitäisin aiheen käsittelyä nöyremmällä asenteella kiinnostavampana, mutta kaupallisuuden alttari varmaankin houkuttelee räväkkyyteen, tässäkin asiassa.

Kirja on täynnä hyvää asiaa, ja olisi todellakin hienoa, jos mahdollisimman moni sivistäisi itseänsä moisilla aiheilla. Lukeminen sai pohtimaan propagandan ja politiikan välistä häilyvää rajaa, ja varsinkin nykypäivänä nämä kysymykset ovat vahvasti esillä. Teoksen näkökulmia onkin kutkuttava peilata sittemmin pinnalle nousseisiin ilmiöihin.

Omituisena sivuvaikutuksena kirjan lukeminen herätti jonkinlaisen hetkellisen kiinnostuksen perustaa puolue. Ehkäpä kirjan näkökulma puoluetoiminnasta älyllisenä haasteena ihmisten jymäyttämiseksi herätti luontaisen ongelmanratkaisijani. En usko vieväni tätä asiaa ajatustasoa pidemmälle, tosin. Omituisia ajatuksia herättänyttä kirjaa voi pitää kuitenkin yleensä onnistuneena lukukokemuksena.

Ei oikein ihminenkään

Joseph Brodsky - Ei oikein ihminenkään

Sattuma päätti luetuttaa itselläni tällä kertaa Joseph Brodskyn Neuvostoliiton muistikuvilla väritettyjä esseitä. Herralle on myönnetty kirjallisuuden Nobel-palkinto, eikä suotta. Arvostin ainakin itse kirjailijan siveltimenjälkeä.

Muistikuvissa Neuvostoliitosta oli kaikenlaista mielenkiintoista, lähinnä tosin negatiivisella tavalla. Kirjoittajan itse ollessa juutalainen hän esimerkiksi joutui kohtaamaan paljon syrjintää etnisyytensä takia. Näin siis toisen maailmansodan jälkeisessä natsit kaataneessa maassa. Lisäksi toveruuden ihmemaa vaikutti lähinnä byrokraattiselta poliisivaltiolta, jossa yksilö oli vaiennettu, ja kaikilla paitsi ehkä puoluekorruption osanottajilla oli kurjaa. Näillä erikseen mainituillakin todennäköisesti, mutta koittivatpahan ainakin ottaa asianlaidoista hyötyä irti. Kuvatut olot saavat arvostamaan Suomen säilyttämää vapauttansa.

Kulttuurin arvostuksen väitetään kuitenkin kukkineen neuvostoaikana. Sainkin kirjasta irti ehkäpä myös seuraavan teoksen, minkä haen kirjastosta. Muutenkin, vallan hieno teos.

Platoniset pidot

Platon - Pidot

Jostain oli tällainen teos kuin Pidot päätynyt kirjahyllyyn. En omaa tarkempia muistikuvia mistä, mutta todennäköisesti divarista joskus heräteostoksena. Platonin Valtion (ja ohuiden kirjojen) suurena ystävänä ihmettelinkin, miksen ollut tätä jo aiemmin lukenut.

Teksti tarjoaa kaiken muun lisäksi ikkunan antiikin Ateenaan. Tai ainakin siihen osaan siitä, mistä Platon tiesi kirjoittaa. Verrattuna modernimpiin aikoihin antiikin Kreikka vaikuttaa oudolla lailla sivistyneeltä. Osa asioista tuntuu jopa kehittyneemmältä, kun taas toisissa ollaan jäljessä. 

Kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo ei ainakaan tainnut olla vahva puoli noina aikoina, vaikka demokratia sieltä usein jonkinlaisena keksintönä muistetaankin. Orjat ja naiset taidettiin kuitenkin sulkea pois moisesta, kuin myös unohtaa pääasiassa muutenkin. Välillä tosin tuntuu siltä kuin Platon flirttailisi yleismaailmallisen tasa-arvon ajatuksen kanssa kirjoituksissaan. Vallitsevan epätasa-arvon kyseenalaistaminen on tosin lienyt melko kivulias puheenaihe eliitin korville. Ettei olisi nykyäänkin.

Platonista tulee helposti mieleen, että sitä pitäisi lukea kuin filosofista oppikirjaa. En tosin yllättyisi, jos teosten alkuperäinen tarkoitus olisikin ollut hyvinkin taiteellinen. Teksti on sujuvaa, josta ei varmaan suurinta kiitosta voi kohdentaa kääntäjälle. Moni intertekstuaalinen ja kulttuurillinen viittaus tosin jää nykypäivän lukijalta tajuamatta, jollei sitten ole kovakin alan harrastaja.

Kirjassa puhutaan rakkaudesta. Kyseessä lie aikansa ateenalaisen eliitin näkökulmia aiheesta. Viimeisenä esitetty Sokrateen kuvaus aiheesta tosin on nähty Platonin filosofisten näkemysten ilmauksena. Vaikka näkökulmat lähtevätkin aikansa tapakulttuurista, niin jotain hyvin yleismaailmallista niissä tuntuu olevan. Ehkä se on se varjoja luolan seinään heittävä todellisuus, mikä sieltä paistaa läpi. Näkisin, että Platon on onnistunut siinä, mitä ikinä sitten yrittikään.

Matka pieleen menneessä maailmassa

Heikki Aittokoski - Narrien laiva

Sain taas viimein pieneen toviin kirjoitettavaa tänne. Heikki Aittokosken teos Kuolemantanssi on ollut niin sanotusti tapetilla viime aikoina. Siitä ei ollut kuitenkaan vapaita kappaleita lähikirjastossani. Tämä toinen teos kuulosti miltei kiehtovammalta aiheeltaan, kuin myös löytyi vapaana hyllystä, joten otin sitten opuksen lukuun.

Kirjassa kerrotaan muun muassa vierailuista Somaliassa ja Afganistanissa, mikä on jo itsessään ihan kiintoisaa. Nämä retket ovat kuitenkin aika ammattimaisia toimittajan pistäytymisiä vapaamman häröilyn sijaan, joten niistä irtoaa vain jokseenkin kliininen matkakertomus. Vapaampi sooloilu noissa maissa tuskin liekään turvallista.

Kirja on kerronnaltaan sidottu jokseenkin löyhästi Sebastian Brantin Das Narrenschiff -teokseen. Tämä side jäi tosin itselleni ainakin aika merkityksettömäksi kokemukseksi, muttei sillä niin väliäkään. Pääasiat itselleni olivat kuitenkin kirjailijan välillä poliittisestikin värittyneet kannanotot, historian peilaus ja erilaisten näkökulmien tarjoaminen maailman menoon.

Pidin paljon tästä kirjasta. Kirjoitustyylikin maistui, paitsi ajatusvirtapätkät, kirjahylly, sateen ropina, syksyn pimeys, vai onko jo talvi, näppäimistö, miksi teen tätä kun ei näitä kukaan lue, ai niin, peruna, kesä ja kärpäset, kiitos, anteeksi.