Päällystakki ja muutama muu tarina

Nicolay Gogol - The Mantle and other stories

Sattuipa seuraavaksi luettavaksi Gogolin novelleja englanniksi. Kokoelmassa olivat novellit "A May Night and the Drowned Maiden", "The Viy", "Memoirs of a Madman", "The Nose" ja tietysti "The Mantle".

Aiemmin venäläisen kultaisen aikakauden kirjailijoihin lähinnä Dostojevskiin tutustuneena Gogol pääsi yllättämään kepeydellään ja huumoristisuudellaan. "The Viy", eli Maahisten valtiatar oli myös varsin toimivaa kauhua, humoristisen kepeyden lisäksi. Nenän tarinaa lukiessa piti pysähtyä välillä naureskelemaan koko tarinan absurdiutta, ja lennokkaan kepeä humoristinen ote aiheutti välitöntä hymyilyä muitakin tarinoita lukiessa. Kuinka tällainen kirjailija saattoi olla mitenkään samalta aikakaudelta, mitä Dostojevski? Venäläinen kirjallisuus yllättää.

Suosittelen Gogolia ihan kaikille, täysin varauksestta, vaikket osaisi edes lukea.

Kissan kehto

Kurt Vonnegut - Kissan kehto

Vaihteeksi sain luettua jotain, mistä lisätä blogiin merkinnän. Tämä oli Kurt Vonnegutin Kissan kehto. Koko romaanin olisi saattanut lukaista yhdeltä istumalta, jos siihen olisi ollut aikaa. Vonnegutin teksti imaisee nimittäin ainakin tämän lukijan mukaansa mitä parhaiten.

Mitä Kissan kehdosta jäi päällimmäisenä mieleen? Ainakin tietysti se, että olen hillittömän suuri Vonnegutin fani. Mielen pintaan jäi myös mielenkiintoinen uskontojen ja pohjois-amerikkalaisen kulttuurin keskinäinen peilaus.

Teoksessa oli paljon muutakin mielenkiintoista, ja noin puoli tuntia loppusanojen lukemisen jälkeen mietinkin jo, että pitäisiköhän se lukea uudestaan. Olisi myös mahtavaa, jos oma sisäinen kirjoittajani oppisi Vonnegutilta jotain. Ei hän suotta ole valovoimainen piste kirjallisuuden tähtitaivaalla.

Tapahtui joskus Pietarissa

Anna Reid - Leningrad - Piiritetyn kaupungin tragedia 1941-44

Monelle tuntuu tulevan Leningradin toisen maailmansodan piirityksestä mieleen ihmissyönti. Siitäkin kerrottiin toki paljon Anna Reidin teoksessa "Leningrad - Piiritetyn kaupungin tragedia 1941-44". On toki arvattavaa, että noista ajoista on paljon muutakin kerrottavaa.

Kun luin tätä kirjaa, niin mietin pääasiassa että miksi taas tällaisistakin hirvityksistä täytyy lukea. Ihmiskunnan synkimmissä hetkissä on kait jotain erityisen kiehtovaa, ehkäpä sen takia että ne paljastavat ihmisyydestä jotakin mitä muu ei. Kaikista hirveyksistä lukiessani tuli näin suomalaisena jokseenkin vaivaantunut olo siitä, että Suomi oli osallisena Leningradin saartoa, vaikka rooli ei kovin aktiivinen ollutkaan.

Kirja onnistui hienosti nivomaan yhteen historiaa ja tarinoita ihmisistä. Yksilöiden tarinat ovat ilmeisesti melko pitkälti ennen julkaisemattomia kertomuksia. Aiheen nurjan puolen arkaluontoisuuden verho on itänaapurissa ilmeisesti vasta lähivuosikymmeninä alkanut vetäytyä.

On hämmentävä ajatella, mitä kaikkea tuossa itärajalta melko lyhyen matkan päässä olevassa kaupungissa onkaan kerennyt tapahtua. Pietarin kaduilla kummittelee. Siellä kummittelevat Pietari Suuri itse, Pushkin, Dostojevski, Ahmatova ja ties kuinka moni muu maailmankuulu kirjailija. Siellä kummittelevat lukemattomat surkeat suurkaupungin ihmiskohtalot, Lokakuun vallankumous, Leningradin piirityksen ihmisrukat ja 90-luvun itämafia. Lista jatkuisi varmaan vielä vaikka kuinka.

Vähän jotain muuta

Sidney Sheldon - Mikään ei ole ikuista

Tuli sattumalta tutustuttua tällaisen herran kuin Sidney Sheldon tuotantoon yhden kirjan verran. Kyseessä on varsin menestynyt kirjailija, Sheldonin teoksia on myyty arviolta ehkä jopa 600 miljoonaa kappaletta. Jotain hän siis on tehnyt oikein, tai varmaan aika paljonkin.

En kuitenkaan oikein kokenut osuvani kirjan kohderyhmään. Kirjaa väitetään eri lähteissä rikosromaaniksi tai trilleriksi, mutta itse sanoisin kirjan olevan saippuaoopperahömppää. Sheldonin tausta televisiokäsikirjoittajana mielestäni näkyy selvästi. Juoni, henkilöt ja miljöö vaikuttavat amerikkalaiseen televisiosarjaan suunnitelluilta. Kirjasta tehtiinkin sittemmin televisiosarja.

Kerronnan tapahtumat lentävät eteenpäin melkoista vauhtia, ja se mikä jää vaivaamaan epäuskottavuudeltaan, unohtuukin heti seuraavien tapahtumien vyöryessä päälle. Tunnelmasta jää lähinnä mieleen saippuaoopperahömppämäinen pinnallisuus. 

Eräs asia, mikä kuitenkin on varsin huikeaa kirjassa, on sen kyky koukuttaa jatkuvilla jännitteiden luonneilla, niiden hetkittäisillä purkamisilla ja taas uusien vyyhtien kehittelyillä. Jos harrastaa fiktion kirjoittamista, niin herran teoksia kannattaa mahdollisesti tarkastella oppimismielessä tässä suhteessa.

Hannun runoja

Hannu Salama - Runot

Välillä on hyvä lukea runoja. Kirjahyllystä löytyi ilmeisesti joskus divarista ongittu Hannu Salaman osuvasti nimetty teos Runot. Kyseessä on siis jonkinlainen kokoelmateos, jossa ei-niin-yllättäen on siis runoja.

En tiedä olenko vain pälli, mutta hyvin usein runot menevät rehellisesti sanottuna yli ruumiin ylimmän kohdan. Harvempi Hannu Salamankaan runoista mitenkään puhutteli. Tuntui, että useimmiten näissä runoissa oli vaan liian paljon kielellistä kikkailua, etten saanut kiinni mistään punaisesta langasta. Jokunen runo kyllä löysi tiensä päällimmäisiä kerroksia syvemmälle itseeni. 

Ehkä Hannu Salama vaan ei suurimmalti osin ole minun juttuni.

Valkeat kesäyöt

Fjodor Dostojevski - Valkeat yöt

Olenpa saattanut unohtaa kirjoittaa joistain lukemistani kirjoista tänne. Enpä edes muista, mitä viimeksi olen lukenut ja milloin. Korjaan nyt kuitenkin tämän virheen, ja kirjaan tuoreet tunnelmakuvat juuri lukemastani Dostojevskin "Valkeat yöt" -novellista.

Jotkut sanovat venäläisen klassisen kirjallisuuden kertovan aina rakkaudesta. Tämä novelli sen ainakin varmasti tekee, mutta muuten en ole asiasta täysin varma. Novellissa kerrotaan käännerikas tarina noin neljän vuorokauden rakkaustarinasta näyttämönään Pietarin Nevan rannat. Maisema oli kirjallisessa mielessä tuttu itselleni myös eräästä Dostojevskin ehkä hieman paremmin tunnetusta rikosta ja rangaistusta käsittelevästä romaanista.

Unet ja unelmat tuntuu olevan yksi novellin teemoista. Unethan ovat kuin unelmia, jotka eivät koskaan toteudu. Englannissahan sanaa "dream" käytetään kummastakin, niin unista kuin unelmista, mutta suomeksi erottelemme nämä toisistaan. Usein unia koitetaan tulkita sisällön perusteella. Ehkäpä niistä voisi oppia jotain myös toteutumattomien unelmien suhteen.

Utopiaa

Thomas More - Utopia

1500-luvulla kirjoitettiin ainakin muutama mielenkiintoinen teos. Thomas Moren Utopia on yksi niistä. Teos avaa näkökulmia aikansa ajatteluun, tai ainakin siis Thomas Moren silloiseen ajatteluun. Kirja tarttui matkaan Lontoon reissulla yhden punnan hintaan ostettuna. Pidän tuota puntaa harvinaisen hyvin onnistuneena sijoituksena.

Kirjasta saa väreitä, että se olisi kirjoitettu Platonin Valtion inspiroimana. Utopiassa kuvataan kuvitteellista valtiota samalla filosofisia ja yhteiskunnallisia ajatuksia ilmaisten. Valtioon verrattuna Utopiassa on kuitenkin mielestäni selvä ero. Valtiossa kuvitteellista valtiota käytetään vertauksenomaisesti ilmaisemaan hyvän elämän filosofiaa ja utopistinen valtio kuvataan kuin sivuseikkana, kun taas Utopiassa keskitytään suoraan yhteiskuntapornoon filosofisilla ajatuksilla maustettuna. 

Kaikkiaan kirja oli erityisen mielenkiintoinen. Esimerkiksi kapitalismin ja kommunismin vertailu 1500-luvulla kirjoitetussa tekstissä sai hämmentymään, mitä kaikkea silloin ajateltiinkaan. Kuvittelin, että kumpaakaan käsitettä ei vielä edes tunnettu noihin aikoihin. Kaikkea sitä.