perjantai 25. joulukuuta 2020

Palavaa paperia ja Ray sekä Kurt

Ray Bradbury - Fahrenheit 451


Seuraavana blogin sisältöön luikertelee Ray Bradbury. Päädyin lukemaan hänen varmaankin kuuluisimman teoksensa, paperin syttymispisteen mukaan nimetyn Fahrenheit 451:n. Oikeasti paperin syttymispiste riippuu tosin ilmeisesti paperista aika paljon. Tämä pitäisi olla tiedossa ainakin heillä, ketkä ovat joskus laittaneet uuniin suurelle lämmölle liian heikkoa leivinpaperia.

Ray Bradbury tunnetaan muun muassa scifi-tarinoistaan. Häntä on helppo verrata toiseen saman ikäluokan yhdysvaltalaiskirjailijaan, Kurt Vonnegutiin. Tarinan sisällöstä löytyykin hyvin samanlaisia elementtejä. Huomio kiinnittyi erityisesti siihen, kuinka kumpikin heistä sisällyttää paljon pohjois-amerikkalaisen kulttuurin kritiikkiä tekstiinsä. Jollei kyseessä ole puhdas anomalia, niin tätä huomiota voi pitää kiinnostavana. En muista, että muunmaalaisten klassikkokirjailijoiden teoksissa oman kulttuurin kritiikki olisi niin vahvasti esillä. Ehkä Amerikan Yhdysvalloissa täytyy olla vallitsevat normit kyseenalaistava henkilö, että rupeaa ja päätyy kirjailijaksi.

Kirjoitustyyliltään Bradbury on runollisempi ja maalailevampi mitä Vonnegut. Tämä tekee tyylistä tosin ainakin itselleni vaikeasti seurattavamman. Siinä missä Vonnegut on kuin lasi laadukasta viskiä, Bradbury on kuin hedelmäinen cocktail. Kumpikin tuntuu suosivan melko ytimekästä tyyliä romaaneissaan, joten kirjallista viiniä tai olutta kaivatessa täytyy keksiä muuta luettavaa.

Itse kirjan tarinasta ja teemoista voisi todeta, että niiden pitäisi lämmittää monen kirjallisuuden ystävän mieltä. Itse en vaan voinut olla pitämättä Bradburyn sisältöön projisoimista ajatuksista. Kirja oli kuin ylistys kirjallisuudelle. Vahva lukusuositus!

lauantai 5. joulukuuta 2020

Lisää lyhyitä tarinoita

Edgar Allan Poe - The Gold Bug and Other Tales


Sain jälleen yhden novellikokoelman luettua alusta loppuun. Edgar Allan Poe lienee tuttu nimi yhdelle sun toisellekin, vaikkei kirjallisuutta harrastaisikaan.

Novellikokoelma osoitti melkoista vaihtelua novellien toimivuudeltaan. Muutama novelli piti otteessaan alusta loppuun, samalla nostattaen kylmiä väreitä, kuten esimerkiksi "The Tell-Tale Heart". Muutama muu novelli sitten sai lähinnä haukottelemaan, kuten "The Mystery of Marie Rogêt". Tämä tarina taisi tosin olla vahvasti sidottu omaan aikaansa. Kyseessä oli murhamysteeri, joka pohjautui oikeaan kuolemantapaukseen. Vapauttavaa havaita, etteivät edes mestarit aina onnistu.

Edgar Allan Poen tyyli on ilmeisesti hänen aikansa mukaista, tai jopa hieman ajalleen vanhahtavaakin. Nykylukijalle, tai ainakin itselleni, tyyli tuntuu bysanttisen kiemuraiselta, ainakin alkuperäiskielellään luettuna. En siis suosittele novelleja varauksettomasti viihteenä, mutta kauhusta ja mysteerikirjallisuudesta kiinnostunut luulisi saavan näistä jotain irti.