Platon - Pidot
Jostain oli tällainen teos kuin Pidot päätynyt kirjahyllyyn. En omaa tarkempia muistikuvia mistä, mutta todennäköisesti divarista joskus heräteostoksena. Platonin Valtion (ja ohuiden kirjojen) suurena ystävänä ihmettelinkin, miksen ollut tätä jo aiemmin lukenut.
Teksti tarjoaa kaiken muun lisäksi ikkunan antiikin Ateenaan. Tai ainakin siihen osaan siitä, mistä Platon tiesi kirjoittaa. Verrattuna modernimpiin aikoihin antiikin Kreikka vaikuttaa oudolla lailla sivistyneeltä. Osa asioista tuntuu jopa kehittyneemmältä, kun taas toisissa ollaan jäljessä.
Kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo ei ainakaan tainnut olla vahva puoli noina aikoina, vaikka demokratia sieltä usein jonkinlaisena keksintönä muistetaankin. Orjat ja naiset taidettiin kuitenkin sulkea pois moisesta, kuin myös unohtaa pääasiassa muutenkin. Välillä tosin tuntuu siltä kuin Platon flirttailisi yleismaailmallisen tasa-arvon ajatuksen kanssa kirjoituksissaan. Vallitsevan epätasa-arvon kyseenalaistaminen on tosin lienyt melko kivulias puheenaihe eliitin korville. Ettei olisi nykyäänkin.
Platonista tulee helposti mieleen, että sitä pitäisi lukea kuin filosofista oppikirjaa. En tosin yllättyisi, jos teosten alkuperäinen tarkoitus olisikin ollut hyvinkin taiteellinen. Teksti on sujuvaa, josta ei varmaan suurinta kiitosta voi kohdentaa kääntäjälle. Moni intertekstuaalinen ja kulttuurillinen viittaus tosin jää nykypäivän lukijalta tajuamatta, jollei sitten ole kovakin alan harrastaja.
Kirjassa puhutaan rakkaudesta. Kyseessä lie aikansa ateenalaisen eliitin näkökulmia aiheesta. Viimeisenä esitetty Sokrateen kuvaus aiheesta tosin on nähty Platonin filosofisten näkemysten ilmauksena. Vaikka näkökulmat lähtevätkin aikansa tapakulttuurista, niin jotain hyvin yleismaailmallista niissä tuntuu olevan. Ehkä se on se varjoja luolan seinään heittävä todellisuus, mikä sieltä paistaa läpi. Näkisin, että Platon on onnistunut siinä, mitä ikinä sitten yrittikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti